Elinvoimaisessa keskustassa asuu enemmän ihmisiä. Siksi Helsinkiin tarvitaan lisää vapaampaa rakentamista laajenevaan kantakaupunkiin ja turhien kaavamääräysten ja rakennussääntelyn karsimista.
Tällä hetkellä Helsingin keskusta on liian pieni ja tyhjä laaja-alaisen palvelutarjonnan ylläpitoon. Viiden kilometrin keskiympyrässä asuu huomattavasti vähemmän ihmisiä kuin muissa Pohjoismaiden pääkaupungeissa.
Helsingin seudun kasvu on ollut viime vuosikymmeninä kovin vaatimatonta verrattuna vaikka Osloon ja Tukholmaan. Suurin syy on liian vähäiseksi jäänyt asuntotuotanto, mikä taas on pitkälti kaavoituksesta johtuva kysymys. Esimerkiksi Tukholma pyrkii asukasluvun kasvattamiseen 14 000 asukkaalla vuodessa, siis tuplasti Helsinkiin nähden vaikka kaupungin väkiluku on vain 45% meitä suurempi.
Suomi on kaupungistumisessa selvästi jäljessä muita Pohjoismaita. Lisäksi Helsingin kasvu on ollut ekstensiivistä eli laajenevaa, eikä intensiivistä eli tiivistävää rakentamista.
Vain 10% asunnoista sijaitsee kantakaupungin alueella. Mitä väljemmin kaavoitettu kaupunki on, sitä kalliimpia ovat asunnot kaikkialla.
Asuntojen hinnat ovatkin nousseet Helsingissä nopeasti, koska niin moni ihminen haluaa eri syistä asua nimenomaan täällä. Asumisen kalleus yhdistää kaikkia menestyneitä kaupunkeja ja on siten jopa ylpeydenaihe, mutta tähän selkeään suosioon täytyy vastata riittävällä määrällä asuntotuotantoa, erityisesti suosittuihin kaupunginosiin joissa on ylikysyntää. Hyville paikoille rakentaminen ja parhaille paikoille täydennysrakentaminen laskee asuntojen hintoja koko kaupungissa.
Tässä ei ole kysymys edes pelkästään Helsingistä, vaan isänmaan yhteisestä asiasta. Asumisen korkea hinta pääkaupungissa heikentää koko maan taloutta, koska ihmiset eivät pysty muuttamaan työn perässä. Pitää olla asuntoja, joihin muuttaa.
Helsingin keskustassa taas kaikki on keskittynyt pienelle alueelle, koska lähes kaikki joukkoliikenne suuntautuu lopulta rautatientorille tai Kamppiin.
Keskustan pienuus taas köyhdyttää palveluja, koska pienelle alueelle keskittyminen nostaa vuokratason sietämättömän korkeaksi ja karsii monia toimintoja.
Helsingin keskusta on ottanut vakavasti takapakkia lyhyessä ajassa – niin vähittäistavarakauppojen, ravintoloiden kuin käyntikertojenkin määrä ovat kaikki vähentyneet viimeisen viiden vuoden aikana. Aika on ollut haastavaa – ratikkalipun poistoa (2019) seurasi korona-sulut ja Ukrainan sodasta ja Venäjän rajojen ja ilmatilan suluista aiheutunut turistikato.
Asiantila voidaan kuitenkin muuttaa täsmätoimia.
Tällä hetkellä kunta rajoittaa rakentamisoikeutta kaavoituksella niin paljon, että ihmiset asuvat tarpeettoman ahtaasti ja kalliisti tarjonnan ollessa rajoitettua.
Helsingin kaavadokumentteja tulee muuttaa kannustamaan tiivistävään rakentamiseen. Dokumenteista löytyy yleensä selvityksiä kaavan vaikutuksista mm. alueen liikenteeseen ja meluun – mutta ei samanlaista seurantaa suhteessa asukastiheyteen, mikä taas pitkälti määrittää lähipalveluiden tason. Tiiviimmästä keskustasta seuraa useita kasautumishyötyjä – enemmän ja parempia palveluita, kohtaamisista johtuvia innovaatioita ja lyhyempiä työmatkoja.
Helsingin toimistotaloissa on jo 660 000 käyttämätöntä neliötä, yhteensä noin 65 suuren toimistotalon verran. Esim. Pitäjänmäessä neljännes tiloista on tyhjillään.
Keskeisten toimistoalueiden vajaakäyttöaste Helsingissä on yli 15%. Konversiot ovat hankalia, koska leveät rungot tekevät asunnoista pimeitä – mutta toisaalta palkintokin on suuri.
Kaavamääräyksiä ja rakennussääntelyä tulee karsia siltä osin kuin se on kunnan päätettävissä. Karsittavia määräyksiä ovat sellaiset, jotka lisäävät rakennuskustannuksia enemmän kuin asunnon arvoa. Rakennussääntely koskien esimerkiksi julkisivuvaatimuksia ja pakollisia autopaikkoja nostaa rakentamiskustannuksia Helsingissä noin 200-1200e/m², sijainnista riippuen.
Myös sääntelyä koskien ullakkorakentamista, toimistorakennusten muuttamista asuntokäyttöön, sekä yleistä turhaa sääntelyä esimerkiksi pinta-alan, huoneiden määrän tai vaikkapa ikkunoiden minimivaatimusten suhteen tulee keventää – järkevässä määrin. Tämä laskee samalla väistämättä myös rakennusaikoja.
Lopuksi tontinluovutusta omistusasumiseen vuokraoikeuden suosimisen sijaan on edistettävä, parantaen Helsingin vetovoimaa omistusasujille.
Näillä eväillä saamme laajalle keskusta-alueelle enemmän ihmisiä, palveluja ja yleistä vilinää. Kun yhtälö viimeistellään ratikan ja metron käytön tehostamisella ja kunnallisveron reippaalla alennuksella, keskustasta saadaan jälleen kaupunkimme ylpeys ja kulutuksen veturi.